2019

VAIKUTTAVA KUNTOUTUS JA DIGITAALISUUS SOTE-PALVELUISSA

MIKSI, MITÄ JA KENELLE?

SOTE-palvelutuottajakentässä tarvitaan positiivista kasvun kulttuuria. Tätä varten toimialaa pitkään seurannut ja kasvuyrityksiä sparrannut Satu Ahlman perusti 2016 SOTE-klubin, jonka missio on innostaa ja kannustaa SOTE-palveluntuottajien ylintä johtoa kasvuun toimialan edelläkävijöiden sparrauksen ja verkottamisen avulla klubipäivissä.

Klubipäiviä järjestetään kaksi kertaa vuodessa Tampereella ja lisäksi vuoden lopussa on SOTE-klubin joulupuuro. Vuoden 2019 klubin painotusteemoina kasvun ohella on vaikuttava kuntoutus ja toimialan digitalisoituminen.

Mikäli SOTE-uudistus etenee eduskunnan päätettäväksi saakka, tarjotaan sen vaikutuksista EXTRA-kerta vuoden 2019 aikana Helsingissä.

KEEP CALM & GROW!

KETKÄ?

•  Jokaiseen SOTE-klubiin tuoreet toimialan terveiset tuo klubin perustaja, SOTE-liiketoiminnan asiantuntija Satu Ahlman

• SOTE-klubin toisena asiantuntijana erityisesti markkinoinnin näkökulmasta toimii Senior Advisor Graziella Vartola

• Jokaisessa klubikerrassa on vierailevina tähtinä myös toimialalla menestyksekkäästi kasvaneita johtajia, jotka kertovat teemojen alla omat kasvutarinansa ja joilta klubilaiset voivat kysyä vinkkejä kasvuun

Satu Ahlman on taustaltaan kasvatus- ja kauppatieteilijä, joka on toiminut sote-liiketoiminnan kehittämistehtävissä 20 vuotta. Viime vuodet Ahlman on keskittynyt erityisesti kasvuyritysten neuvonantajana toimimiseen, sote-yrityskauppoihin ja hallitusammattilaisuuteen. Ahlmania kuvataan asiantuntevaksi, tehokkaaksi, suorasanaiseksi ja ratkaisuhenkiseksi neuvonantajaksi, jonka kollegaverkostoista on asiakkaille paljon apua.

Graziella Vartola on monipuolisen kansainvälisen kokemuksen omaava liikkeenjohdon ammattilainen, jolla on vahva osaaminen hoivaliiketoiminnan johtamisesta ja kehittämisestä sekä johtoryhmä- ja hallitustyöskentelystä. Hän on ollut rakentamassa ja työstämässä strategioita, Euroopan tunnetuimpia brändejä, liiketoiminta- ja markkinointikonsepteja sekä vastannut näiden markkinoinnista ja myynnistä. Erityisosaamista hänelle on kertynyt terveys-, hyvinvointi- ja hoivapalveluista, niiden tuotteistamisesta ja palvelumuotoilusta sekä uusista teknologioista, joilla voidaan tukea ko. palveluiden tuottamista.

VUODEN 2019 KLUBIPÄIVÄT

I Ke 20.3. klo 10-15 TAMPERE

KUNTOUTUS SOTE-PALVELUISSA – SANAHELINÄÄ VAI VAIKUTTAVAA ARKEA?

09.30 Aamupala

10.00 Toimialaterveiset ja katsaus kuntoutuksen toimialaan

10.30 Vaikuttavaa työelämäkuntoutusta,

Toimitusjohtaja Katja Noponen, Katja Noponen Oy

11.15 Medanta Oy:n kasvutarina, CEO & Founder Anu Kivelä, Medanta Oy

12-13 Lounas

13.00 Raikas ja iloinen kasvucase Hippo, Toimitusjohtaja Auli Kälvi, Hippo Terapiaklinikka Oy

14-15 Oma Case: Miten kuntoutus on vaikuttava osa SOTE-palveluliiketoimintaani?

 II Ke 18.9. klo 10-15 TAMPERE

DIGITALISAATIO SOTE-PALVELUISSA

09.30 Aamupala

10.00  Toimialaterveiset ja johdatus päivään

10.15  DIGIn avulla uutta sote-palvelutuotantoa, Business Angel Ali Omar

10.45  Asiakaskokemus ja DIGI, Partner Janne Gylling, Moretag Oy

12-13 Lounas

13.00  Kasva tai kuole – Case Study MedKit Oy, Toimitusjohtaja Minna Åman-Toivio

14-15  Oma Case: Miten kasvan digin avulla omassa SOTE-liiketoiminnassani?

OTA YHTEYTTÄ!